
Jokainen meistä suunnilleen tietää, että mitä terveellinen ruokavalio pitää sisällään. Silti harva syö terveellisesti. Ruokavaliolla on tärkeä merkitys, kun halutaan laihduttaa, kiinteytyä, edistää terveyttä tai harjoitella tavoitteellisesti.
***
Terveellinen ruokavalio koostuu ns. perusasioista
Ravitsemus on monitahoinen asia ja siitä myös usein keskustellaan. Ravitsemus koetaan henkilökohtaiseksi asiaksi ja sitähän se on, sillä teemme itse päivittäin päätökset siitä, että mitä syömme. On tavallaan hämmentävää, että vaikka tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan, niin silti todellisuudessa yllättävän moni syö epäterveellisesti. Terveellinen ruokavalio periaatteessa tiedetään, mutta sitä ei silti noudateta.
Tietoa on toki saatavilla paljon, mutta toisaalta tiedon laatu on hyvinkin vaihtelevaa. Tarjolla on erilaisia ruokavalioita, muotidieettejä ja droppeja, joita tarjotaan ratkaisuksi tavoitteisiin pääsemiseen. Avaimet tavoitteiden saavuttamiseen löytyvät kuitenkin yleensä perusasioista, joissa hyvin usein on kehitettävää. Terveellinen ruokavalio ei ole rakettitiedettä, vaan hyvin usein palataan perusasioiden äärelle.
***
Tyypilliset kehityskohteet
Vaikka moni meistä tietää jo paljon ravitsemuksesta, saattaa silti metsä hämärtyä puilta, koska tietoa on vain yksinkertaisesti niin paljon tarjolla. Lehdistö myös tuo esille enemmänkin asiaa sairauksista tai tietoa uusista asioista, kuin keskittyisi välttämättä tylsemmältä kuulostaviin perusasioihin.
- Ateriarytmi – ateriarytmi on epäsäännöllinen (tämä on hyvin yleistä!)
- Ruoan laatu – jokaisella aterialla olisi hyvä syödä niin hyvälaatuisia hiilihydraatteja, proteiineja kuin hyvälaatuisia rasvojakin
- Ruoan määrä – energiansaanti ja energiantarve eivät välttämättä kohtaa: syödään joko liian vähän (joka melko yleistä varsinkin naisille) tai sitten saadaan liian paljon energiaa (syynä esim. napostelu tai aterioiden koostumus)
***
Terveellinen ruokavalio muutamia yksityiskohtia hiomalla
Yksityiskohtia liittyy näihin asioihin paljon. Jos tarkastellaan ruokavalion laatua, niin aterioiden koostamiseen liittyy usein useampiakin haasteita. Monesti kuituja ei saada riittävästi, syödään liian paljon kovaa tai tyydyttynyttä rasvaa ja lisäksi suolan tai sokerin käyttö voi olla runsasta.
Toisaalta proteiineja ei välttämättä nautita tasaisesti. Myös hiilihydraattien käyttö voi olla niukkaa, koska niitä on monesti alettu säännöstelemään. Siltikin on hyvä muistaa, että elimistö tarvitsee jo pelkästään elintoimintoja varten myös hiilihydraatteja. Niitä ei siis ole tarpeen jättää pois kokonaan ruokavaliosta! Nämä ovat tyypillisiä ongelmia, mutta haasteet ovat toki aina yksilökohtaisia.
Lue lisää: Miten suunnitella ja koostaa aterioita?
Ravitsemuksen perusteet ovat samat – on kyseessä sitten painonpudottaja tai urheilija. Painotukset kuitenkin vaihtelevat omien tavoitteiden ja oman tilanteen mukaan. Myös mahdolliset yliherkkyydet on huomioitava omaa ruokavaliota rakennettaessa.
***
Energistä päivää!
0 responses on "Terveellinen ruokavalio: 3 asiaa, joiden takia tavoitteita ei saavuteta"