
Stressi on nykypäivänä yleistä. Tunnistatko sinä stressin oireet? Elimistö puolustautuu uhkia vastaan, adrenaliini saa valppaaksi ja tuntuu, että lyhytaikaisesti vireys jopa nousee. Pitempään jatkuessaan kuitenkin meno alkaa puuduttamaan, väsyttämään ja jopa ahdistamaan. Kuulostaa tutulta?
Stressin tunnistaminen ja sen hallinta ajoissa kannattaa, sillä samalla elämänlaatu paranee. Toisaalta pitkäaikaisella stressillä on vaikutusta myös terveyteen. Pahimmillaan ja pitkäaikaisena stressi voi johtaa esimerkiksi uupumukseen tai masennukseen. Siihen siis kannattaa puuttua ajoissa.
Stressi on monella tapaa haitallista
Lyhytkestoisesta stressistä puhutaan myös positiivisena stressinä ja se voikin auttaa hyvään tulokseen esim. urheilukilpailussa tai tärkeässä esiintymisessä. Pidempiaikainen stressi on kuitenkin haitallisempaa ja saattaa uhata terveyttämme – sekä henkisesti että fyysisesti. Täten pidempään jatkuessaan stressin hallinta on tärkeää.
Stressi voi laskea puolustuskykyä ja se voi altistaa jopa useille sairauksille. Stressiä voi aiheuttaa monet asiat: koulu, työt, lapset, perhe, kilpailut, elämänmuutos, avioero tai esimerkiksi läheisen kuolema.
Aika usein työ on yksi stressin lähteistä. Stressiä tai ahdistusta saattaa aiheuttaa esimerkiksi epäselvät odotukset, liian suuri työkuorma, riittämättömyyden tunne tai vaikutusmahdollisuuksien puute.
Stressi koetaan eri tavoin
Me ihmiset olemme yksilöitä. Niinpä myös jokaisen oma stressikynnys vaihtelee – toiset meistä kestävät stressiä paremmin kuin toiset. Mikä hankalaa, niin usein stressi kehittyy vähitellen eikä vaikutuksia välttämättä heti huomaa. Saatetaan juosta oravanpyörässä eikä huomata lukea omia kehon merkkejä.
Jos ollaan koettu joskus kovaa stressiä, saatetaan herkemmin ehkä tunnistaa stressin merkkejä. Toisaalta silloin stressinsietokyky on usein alhaisempi. Jos taas aiemmin stressi ei ole juurikaan haitannut, saattavat sen oireet sekoittua helposti muihin vaivoihin ja oireisiin.
Stressin tunnistaminen voi olla hankalaa, sillä se voi ilmetä monella tapaa – esimerkiksi uniongelmina, vetäytymisenä sosiaalisissa tilanteissa, väsymyksenä, innostuksen puutteena, kyynisyytenä, uupumisena, riitelyherkkyytenä tai vatsavaivoina. Toisaalta nämä oireet voivat aiheutua myös muista asioista kuin stressistä.
***
Katso lisää: Kaipaatko virtaa viikkoon ja vinkkejä stressinhallintaan?
***
Stressin hallinta – mitä stressille voisi tehdä?
Stressin hallinta ja keinojen opettelu vie usein aikaa. Vaihtoehtoja on monia ja koska olemme yksilöitä, myös eri keinot toimivat eri tavoin eri henkilöille. Kannattaakin kokeilla erilaisia keinoja ja etsiä joukosta ne keinot, jotka itselle tuntuvat parhaimmille.
Tärkeää olisi tunnistaa stressin juurisyyt ja pyrkiä muuttamaan niitä. Oman elämän kuormittavien ja palautuvien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää, jotta myös stressinhallinta olisi tehokasta.
Ohessa muutama vinkki stressinhallintaan:
- Pysähdy miettimään mihin asiaan voit vaikuttaa ja mitä voisit asialle tehdä. Huomio kannattaa kiinnittää omien vaikutusmahdollisuuksien piirissä oleviin asioihin.
- Mieti elämäsi kuormittavia ja palauttavia tekijöitä. Ovatko ne tasapainossa?
- Mieti elätkö arvojesi mukaista elämää?
- Uni on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Illalla kannattaakin jo ajoissa alkaa rauhoittumaan nukkumaan menemiseen eikä raskasta liikuntaa tai töitä kannata tehdä juuri ennen nukkumaanmenoa.
- Mieti keinoja myös palautua pitkin päivää – pieniä taukoja keskellä kiirettä.
- Muista, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
- Voisitko delegoida asioita ja helpottaa omaa (työ)kuormaa? Tai sanoa joskus EI?
- Priorisoi ja käytä aikasi järkevään tekemiseen. Huomaako kukaan edes jos jotain vähemmän tärkeää jää tekemättä?
- Lopeta multitaskaaminen – se rasittaa aivoja.
- Tarkkaile omia, pieniä kehon merkkejä ja pyri reagoimaan asioihin jo etupainotteisesti ennen kuin niistä kasvaa suurempia ongelmia.
- Varaa kalenteriin myös luppoaikaa – aikaa, joka on varattu vain sinulle itsellesi.
- Jos sinulla on stressiä niin harrasta kevyttä liikuntaa (esim. kävely). Rankka liikunta stressaavassa elämäntilanteessa vain rasittaa kehoa enemmän. Stressiä stressin päälle ei ole hyvä eikä kestävä ratkaisu.
Moni asia on varmastikin helpommin sanottu kuin tehty, mutta pienillä asioilla on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Stressinhallinta ja itselle sopivien keinojen etsintä kannattaakin aloittaa mieluiten ajoissa kuin vasta sitten kun stressi alkaa haittaamaan elämää.
***
Katso lisää Kevyempi Olo-sivustolta: Kaipaatko virtaa viikkoon ja vinkkejä stressinhallintaan?
Jos haluat paremmin ymmärtää palautumista ja stressitasoa, niin tsekkaa FirstBeat -hyvinvointianalyysi, jonka avulla ymmärrät tilannettasi paremmin.