Setup Menus in Admin Panel

Sivustosta

Heippa ja kiva kun tulit tänne kurkkaamaan lisää Kevyemmästä Olosta!

Kevyempi Olo tähtää hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kokonaisvaltaisesti - tavoitteellisesti, mutta olennaisiin asioihin keskittyen. Vaikka tutkimustietoa monesti kuulee kritisoitavan, antaa se hyvän lähtökohdan hyvinvoinnin kehittämiselle. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että olemme yksilöitä ja meillä on erilaiset geenit, erilaisia tavoitteita ja erilaisia elämäntilanteita. Siten myös keinot parempaan, kevyempään oloon voivat olla erilaisia eri ihmisille. 

Tämä sivusto on perustettu alunperin omasta kiinnostuksesta hyvinvointiin ja toisaalta "harjoitusprojektina" verkkosivujen maailmaan. Olen itse oppinut paljon hyvinvoinnista harjoitellessani eri urheilulajeja pienestä pitäen, useissa alan koulutuksissa, terveystieteiden opinnoissa sekä asiakastyössä. Haluan jakaa tietoa hyvinvoinnista kaikille niille, jotka haluavat voida paremmin, voida kevyemmin (henkisesti tai fyysisesti) ja keskittyä olennaisiin asioihin hyvinvoinnissa. Monesti sitä näkee, että keskitytään epäolennaisiin asioihin, vaikka tulokset olisi saavutettavissa helpommalla kun keskittyisi oikeisiin asioihin. 

Kevyempi Olo -sivuston ylläpitäminen on yksi projektini, joka lähti alunperin liikkeelle innostuksesta parantaa ihmisten hyvinvointia, jakaa tietoa terveyden ja hyvän olon edistämisestä sekä oikaista hyvinvointikäsityksiä, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon tai todellisuuteen. Alunperin tutuille tai kavereille tarkoitettu sivusto on kasvanut tässä matkan varrella ja onpa ollut hienoa jakaa ajatuksia ja auttaa myös muita voimaan paremmin. 

Jos haluat kuulla lisää Kevyemmästä Olosta, niin tilaa uutiskirje ja pysyt kärryillä menossa. Energiaa ja hyvää oloa sinne!

Terveisin,

Mari

Copyright 2017-2021 Kevyempi Olo. Kaikki oikeudet pidätetään.