Setup Menus in Admin Panel

4 tärkeää vinkkiä pysyvään painonpudotukseen

Painonpudotus ja sen jälkeinen painonhallinta on tuttua monelle. Moni meistä on kokeillut dieettejä tai kuureja, mutta jossain kohtaa innostus on lopahtanut ja on huomattu, että kuurin jälkeen tulokset eivät olleetkaan pysyviä. Tehokas laihdutus tai nopea laihdutus ei tuo useinkaan pysyvää muutosta. Se toki voi toimia, jos tavoitteena on olla hoikassa kunnossa vain tilapäisesti esimerkiksi hääpäivänä tai joissakin kilpailuissa. Yleensä ihmiset kuitenkin kaipaavat pysyvämpää muutosta. Laihdutus, painonpudotus ja sen jälkeinen painonhallinta eivät ole helppoa, mutta oikealla lähestymistavalla onnistumisen edellytyksiä voi nostaa merkittävästi.

Me ihmiset olemme nykypäivänä kärsimättömiä ja etsimme monesti nopeita ja helppoja ratkaisuja ongelmiimme. Sama pätee painonpudotukseen. Nopea painonpudotus on rasite keholle ja useista yhtäaikaisista muutoksista on myös vaikeaa pitää kiinni loppuelämää. Jos ylipainoa on alkanut kertymään, kannattaakin oikaisuliikkeitä tehdä mielellään ajoissa. Painoindeksi ja vyötärönympärys ovat hyviä mittareita siihen, että olisiko asialle hyvä tehdä jotain. 

Asiaan kannattaa suhtautua dieettien ja kuurien sijaan lempeämmin. Miten sitten saataisiin kestävästi pudotettua painoa ja päästäisiin eroon jatkuvasta laihduttamisesta tai huonosta itsetunnosta?

1. Painonpudotus lähtee ajattelutavan muutoksesta

Tutkitusti noin 90% dieeteistä ja kuureista ei tuota pysyviä tuloksia. Haaste ei yleensä ole niinkään siinä, että saadaanko painoa pudotettua vaan itse painonhallintavaiheessa eli miten paino saadaan ylläpidettyä dieetin tai kuurin jälkeen. Syy ei yleensä ole huonossa itsekurissa, jota saatetaan syyttää vaan useamminkin siinä, että on yritetty muuttaa liian montaa asiaa kerrallaan.

Asiaa on myös paljon tutkittu ja todettu sekin, että tapojen muodostaminen vie aikaa. Dieeteillä ja kuureilla muutetaan yleensä liian montaa asiaa kerrallaan, jolloin niistä on vaikeaa tehdä tapoja. Tapojen muodostamiseen tarvitaan nimittäin toistoja, toistoja ja toistoja. Ihan samalla tavalla kuin opetellaan autolla ajamista tai lumilautailua. Painonpudotus vie aikaa ja siihen on hyvä varautua, jos haluat oikeasti saavuttaa pitkäaikaisia tuloksia. Hiljaa hyvä tulee, kuten sanotaan.

”Haaste ei yleensä ole niinkään siinä, että saadaanko painoa pudotettua vaan itse painonhallintavaiheessa eli miten paino saadaan ylläpidettyä dieetin tai kuurin jälkeen.”

Jos paino on noussut vuosien varrella, on nopea painonpudotus elimistöllekin stressitekijä. Pysyvämpiä tuloksia saadaankin ennemmin pitämällä jäitä hatussa ja pudottamalla painoa maltillisesti – kuten se on monesti kertynytkin. Ensimmäinen kohta muutoksessa onkin ajattelumallin muutos.

On myöskin suositeltavaa lähteä edistämään muutosta mieluummin positiivisten kuin negatiivisten asioiden kautta – ja askel kerrallaan. Sen sijaan, että listaat epäterveellisiä ruokia, joita et saa syödä, niin mitä jos lähtisitkin ensin lisäämään ruokavalioosi hyviä ja terveellisiä asioita? Jos aiemmat yritykset eivät ole tuottaneet tulosta, niin ehkä nyt kannattaa tehdä painonpudotusta ja -hallintaa hieman eri tavalla, niin ehkä onnistut paremmin?

2. Ravitsemuksen perusteet kuntoon

Muutoksessa kannattaa keskittyä olennaisiin asioihin. Riittävästä ja laadukkaasta unesta kannattaa huolehtia heti alkuunsa. Myös ravitsemuksella on suuri merkitys muutoksessa ja sitä muuttamalla saadaan yleensä tuloksia aikaiseksi.

Säännöllinen syöminen, laadukas ruoka ja ruoan määrän tarkistaminen ovat tärkeitä asioita. Jo ihan ravitsemuksen perusteissa on hyvin usein kehitettävää. Sen sijaan, että painonpudotus aloitetaan keskittymällä yksittäisiin nippeleihin, kannattaa keskittyä kokonaisuuteen ja siihen, että sen saa kohdilleen. Melko usein tiedetään paljon asioita, mutta metsää ei nähdä puilta.

***

Lue myös: Miten suunnitella ja koostaa aterioita.

Tilaa maksuton Opas rasvanpolttoon ja kevyempään oloon.

***

On hyvä tiedostaa, että syömiseen liittyy myöskin paljon tiedostettuja ja tiedostamattomia valintoja päivän aikana. Näitä asioita ei välttämättä tulla miettineeksi. Ravitsemus on paljon myöskin tiedostavaa syömistä, itsetuntemusta ja psykologiaa, varsinkin jos syödään vaikkei nälkä olisikaan.

Saatamme tehdä päivän aikana valintoja, joita emme tule ajatelleeksi. Saatamme syödä tunteiden heilahdellessa, väsyneenä, kiireisenä tai masentuneena. Kaikki meistä tunnesyö joskus, mutta jos se alkaa haittaamaan elämää tai vyötärölle esimerkiksi kerääntyy ylimääräistä, niin on hyvä aika pysähtyä miettimään asiaa.

painonpudotus

3. Arkiliikunnasta ja liikunnan harrastamisesta tehoa muutokseen

Jos takana on taukoa liikkumisesta, kannattaa liikunnan harrastaminen aloittaa maltilla jo senkin takia, että vältyttäisiin rasitusvammoilta. Toinen hyvä syy maltilliseen liikunnan harrastamiseen se, että keho tarvitsee myös lepoa kehittyäkseen. Jos käytät tunnin päivässä liikunnan harrastamiseen, niin jäljelle jää 23 tuntia. Se on aika paljon kokonaisuudesta ja siten arkiliikunnalla ja pienillä päivittäisillä valinnoilla on väliä.

”Jos käytät tunnin päivässä liikunnan harrastamiseen, niin jäljelle jää 23 tuntia. Arkiliikunnalla on siten väliä.”

Myös liikunnan harrastaminen on suositeltavaa – hyvä kokonaisuus muodostuu lihaskuntoharjoittelusta sekä kestävyysharjoittelusta, toki muita kunnon osa-alueita unohtamatta. Jos liikunta taas ei ole juttusi, niin keskity arkiliikuntaan. Sillä saa jo paljon aikaiseksi ja sen tehoa usein aliarvioidaan. Pienistä puroista ja päivittäisistä valinnoista syntyy suurempi kokonaisuus, jolla on jo väliä kun tavoittelet kevyempää oloa.

4. Menestyvä painonpudotus – yhteenveto tärkeistä asioista

Jos lopuksi vielä tiivistetään asiaa, niin pysyvässä painonhallinnassa tarvitaan:

  • Malttia ja hyvää fiilistä
  • Riittävästi unta ja lepoa
  • Säännöllistä, laadukasta ja riittävää ravitsemusta
  • Liikuntaa
  • Säännöllistä tavoitteiden seurantaa sekä tarvittaessa korjaustoimenpiteiden tekemistä. Yleensä myös tilivelvollisuus edistää asiaa (on henkilö sitten pt tai vaikka kaverisi).

***

Tilaa MAKSUTON: Opas rasvanpolttoon ja kevyempään oloon.

Haluatko varmistua siitä, että harjoittelusi ja ravitsemuksesi tukevat hyvinvointia ja tavoitteisiisi pääsemistä? Kevyempi olo pysyvästi on uusi 8 viikon digivalmennus, johon on helppo osallistua milloin ja mistä haluat. Eikä hintakaan päätä huimaa. Lue lisää, jos olet kiinnostunut pysyvän muutoksen tekemisestä. Tsemppiä muutokseen!

Mari T.
Author: Mari T.

29/01/2021
Copyright 2017-2021 Kevyempi Olo. Kaikki oikeudet pidätetään.