Setup Menus in Admin Panel

Makeannälkä, suolaisen himo tai ähky – mitä asialle voisi tehdä?

Monenlaisia juhlia riittää ja niissä tiedossa on usein herkuttelua – suolaisia herkkuja, suklaata ja muita herkkuja. Toisaalta juhlat eivät välttämättä ole ainoa hetki kun tulee syötyä kaikenlaista. Makeannälkä, suolaisen himo, ylisyönti ja ähky saattavat olla arkipäivää. Silloin voikin olla sopiva ajankohta seisahtua hetkeksi miettimään asiaa.

Ravitsemuskeskustelu pyörii usein sen ympärillä, että MITÄ tulisi syödä ja PALJON tulisi syödä. Sen sijaan vähemmän puhutaan siitä, että MIKSI syödään. Tätä kysymystä voi olla hyvä pysähtyä miettimään varsinkin jos makeannälkä, suolaisen himo tai ähky vaivaavat.

Herkuttelu kuuluu välillä elämään, mutta jos asia alkaa haittamaan elämää tai sen takia ei saavuteta esimerkiksi painonpudotustavoitteita, ollaan väsyneitä tai esimerkiksi vyötärölle on alkanut kerääntyä ylimääräistä, on hyvä tehdä asialle jotain.

”Pysähdy hetkeksi miettimään, että MIKSI syöt.”

On hyvä tiedostaa, että olemme yksilöitä. Osalle meistä ei ole ongelma syödä sitä mitä haluaa – toisaalta moni myös kokee, että joskus syöminen lähtee hanskasta ja tulee herkuteltua vähän liikaa.

Syömiseen vaikuttaa joka tapauksessa käyttäytymisemme. Saatamme syödä tunteiden heitellessä tai kun olemme esimerkiksi ahdistuneita, masentuneita, väsyneitä tai haluamme palkita itsemme.  

Senpä takia olisikin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, että MIKSI syömme. Onko oikeasti nälkä, onko syöminen tietyssä tilanteessa tapa vai onko vaan fiilis, että nyt on saatava suklaata?

Kun ymmärrämme paremmin itseämme ja miksi toimimme kuten toimimme, on myös käyttäytymistämme helpompi muuttaa. Tämä on taas olennaista, jotta tapoja voidaan oikeasti muuttaa ja muutoksista saadaan pysyviä.

”Tapojen muuttaminen vie aikaa.”

Tapojen muuttaminen vie tutkitusti aikaa. Olemme tottuneet toimimaan ns. autopilotilla eli tapojemme mukaisesti lähes puolet päivämme askareista tehdään sen enempää asiaa ajattelematta (ns. ”selkärangasta”). Uusien tapojen opettelu on paljon helpompaa kun ymmärretään päivittäisiä valintoja ja miksi teemme asioita.

***

Makeannälkä, suolaisen himo tai ähky – mitä sille siis voi tehdä?

Kun olet tunnistanut MIKSI syöt, on hyvä miettiä ravitsemuksen perusasioita, kuten ravitsemuksen säännöllisyyttä. Monesti syy syömiselle voi olla yksinkertaisesti se, että on nälkä ja napostellaan sen takia.

Toisaalta myös oikeanlainen aterioiden koostaminen on tärkeää, jotta nälkä pysyy loitolla eikä niin helposti lähdetä napostelemaan helppoja energianlähteitä.

***

Lue myös: Miten suunnitella ja koostaa aterioita?

***

Toisaalta syömisen syyt voivat olla myös muualla kuten itsensä palkitsemisessa, masennuksessa tai yksinkertaisesti tekee vain mieli jotain hyvää. Asia ei ole niin yksiselitteinen välttämättä, mutta asiaa kannattaa lähteä ratkomaan asia kerrallaan.

***

Muutama täsmävinkki miten makeannälkä tai suolaisen himo pysyy loitolla:

  • Tarkkaile milloin ja miksi syöt.
  • Syö tarpeeksi hitaasti, jotta koet kylläisyyden tunteen ajoissa. Toisaalta syö herkkujakin rauhassa maistellen.
  • Syötkö kun teet samalla jotain muuta, esimerkiksi katsot TV:tä? Mitä jos kokeilisit syödä niin, että keskityt vain ja ainoastaan syömiseen?
  • Jos tekee mieli herkutella, niin syö ensin jotain muuta terveellisempää ruokaa ja sen jälkeen herkkuja – ensin esimerkiksi marjoja tai kirsikkatomaatteja.
  • Älä osta herkkuja kaappiin valmiiksi tai pidä ne ainakin poissa näkyvistä, niin ne eivät muistuta itse itsestään.
  • Kokeile pienentää ostettavien herkkujen määrää – se on ensimmäinen askel muutokseen. Jos olet aiemmin ostanut megapussin sipsejä, niin kokeile ostaakin ensi kerralla vain pieni pussi.

Askel kerrallaan pääset asiassa eteenpäin. Aloita siis miettimällä MIKSI ja sen jälkeen siirry kokeilemaan vinkkejä. Makeannälkä, suolaisen himo ja ähky vaativat työstämistä, jos ne haittaavat tavoitteisiisi pääsemistä. Muutos ei todennäköisesti tapahdu hetkessä, joten anna itsellesi aikaa.

***

Tilaa maksuton opas: 5 tärkeää vinkkiä kevyempään oloon.

Jos kaipaat lisää tukea makeanhimon tai suolaisen himon hallitsemiseen, niin tsekkaa Kevyempi Olo -yksilövalmennukset.

Mari T.
Author: Mari T.

Copyright 2017-2021 Kevyempi Olo. Kaikki oikeudet pidätetään.