Kirjaudu

Kevyempi olo syöden

Uusi valmennus alkaa 2019. 

  • Tiesitkö, että painonpudotus tehdään pitkälti ruokalautasen sisällön valinnoilla?
  • Energiakulutuksestamme noin 15-20 % käytetään tyypillisesti liikkumiseen, joten sillä on merkitystä mitä syömme. Liikunta tehostaa tavoitteisiin pääsemistä, mutta jo pelkästään terveellisillä ravitsemusvalinnoilla päästään pitkälle.
  • Dieeteistä ja kuureista jopa 90 % epäonnistuu, sillä yleensä yritetään tehdä liian suurta elämänmuutosta kerralla. Suositeltavampaa on tehdä pysyviä muutoksia elämään, jotta tuloksista oikeasti tulee pysyvämpiä.
  • Monesti olennaista on muutos ajattelutavassa ja suhtautumisessa ruokaan. Mitään ruokaa ei tarvitse kokonaan jättää loppuelämäksi, kun ravitsemuksen kokonaisuus on kunnossa. Samalla myös muutos tuntuu mukavammalle.
  • Syömiseen liittyy paljon tiedostettuja, mutta myös tiedostamattomia tapoja. Kun ymmärretään paremmin myös tiedostamattomia tapoja, on uusien ja pysyvien tapojen muodostaminen helpompaa.

Lähde mukaan Kevyempi olo syöden -verkkovalmennukseen! Valmennuksen avulla saat lisää energiaa ja jaksamista sekä voit pudottaa painoasi syksyn synkimpään aikaan. Kun muut aloittavat uuden vuoden projektin tammikuun alussa, niin olet silloin jo pitkällä muutoksen kanssa. Toisaalta joulun pyhät ovat myös erinomaista aikaa harjoitella uusia tapoja. Sinun ei tarvitse viettää kinkutonta tai suklaatonta joulua vaan voit syödä niitä ruokia mitä haluat. Valmennuksessa keskitytään ravitsemuksen kannalta olennaisiin asioihin ja saat myös eväitä tiedostavaan syömiseen, tunnesyömiseen ja muihin elämäntilanteisiin. Jouluna suklaarasian äärellä näitä uusia tiedostavan syömisen keinoja voi myös hyvin harjoitella – sen verran kuin haluaa.
Valmennuksessa muutetaan tapoja yksi askel kerrallaan joustavalla ja inhimillisellä tavalla. Kyseessä ei siis ole mikään kituutusdieetti tai kuuri.

Valmennus sisältää:

Ymmärrät painonpudotuksen ja -hallinnan kokonaisuuden ja asiat, joilla on merkitystä. Ymmärrät miksi suurin osa kuureista ja dieeteistä epäonnistuu ja mitä asiat vaikuttavat kokonaisuuteen ja siihen, että tuloksista saadaan pysyviä (eikä jälleen epäonnistunutta kuuria). Ymmärrät myös miten uudesta elämäntapamuutoksesta saadaan pysyvä muutos, jota voi noudattaa vaikka koko loppuelämän.

Käymme läpi ravitsemuksen olennaiset asiat, joilla on merkitystä tulosten saavuttamiseksi. Valmennuksessa puhutaan paljon perusasioista, sillä monet perusasioista ovat tärkeitä ja ne silti laiminlyödään.  Saat vinkkejä eri aterioiden koostamiseen, kaupassa käyntiin ja omaan tarpeeseen liittyen. Voit myös tarkistaa oman kalorimääräsi, vaikka kaloreita ei varsinaisesti valmennuksessa olekaan tarvetta laskea. Asia on hyvä kuitenkin tarkistaa, sillä tyypillistä on se, että syödään liian vähän, mutta myös se, että kaloreita kerääntyy liikaa huomaamatta.

Saat myös paljon vinkkejä makeannälän ja tunnesyömisen hanskaamiseen liittyen. Ihminen ei ole kone, joka noudattaa annettuja ohjeita, vaan tärkeää on myös ymmärtää tiedostettujen ruokavalintojen lisäksi myös tiedostamattomat tekijät, jotka vaikuttavat syömiseen. Tällaisia tekijöitä on monia totutuista tavoista ja tottumuksista lähtien.

Lisäksi saat vinkkejä painonhallintaa tukevan arkiaktiivisuuden ja liikunnan harrastamiseen. Vaikka ravitsemus onkin valmennuksen keskiössä, niin valmennuksessa käydään myös liikuntaa läpi. On kuitenkin sinun päätettävissä minkä verran liikut.

Motivaatio ja mitä jos tavoitteita ei saavuteta Valmennuksessa puhutaan myös painonpudotuksen tai -hallinnan sudenkuopista ja siitä, että mitkä ovat tyypillisimmät syyt jollei paino putoa. Saat vinkkejä esimerkiksi säästöliekin purkamiseen liittyen ja muutenkin jatkoa varten.

Kenelle valmennus sopii:

  • Valmennus on suunniteltu naisille.
  • Haluat keskittyä ravitsemuksen kannalta olennaisiin asioihin – niinhin, jotka tuottavat tulosta.
  • Sinulla on ylimääräisiä kiloja (oikeasti). Painoindeksisi on normaalipainon ylärajoilla tai sitä suurempi.
  • Et välttämättä halua tai voi käyttää kovin paljoa aikaa liikunnan harrastamiseen. Jos kuitenkin haluat liikkua (mikä on suositeltavaa), niin saat bonuksena harjoitteluohjelman 12 viikoksi.
  • Et etsi pikaratkaisuja, jotka kestävät yleensä vain hetken – vaan pysyvää elämäntapamuutosta, jonka toteutus vie hieman enemmän aikaa.
  • Inhimillistä ja joustavaa valmennusotetta haluaville.
  • Haluat, että tieto pohjautuu tutkittuun tietoon, vaikka valmennus onkin käytännönläheinen (et tule pitkästymään teoriatiedolla, mutta se on valmennuksen taustalla).

Kenelle valmennus ei sovi:

  • Muutaman viikon pikakuuria tai dieettiä etsiville.
  • Selkeästi lihasmassan kasvua hakeville henkilöille, kehonrakentajille tai fitness-kisaajille.
  • Aktiiviurheilijoille, jotka hakevat maksimaalista suorituskykyä.

Valmennuksen hinta on 97 € (eli noin 1 € / päivä)

Saat nyt kattavan 12 viikon valmennuksen samaan hintaan kuin yksi PT-tunti maksaisi. Valmennukseen on helppoa osallistua, sillä voit osallistua valmennukseen milloin ja mistä haluat valmennuksen aikana. 

Valmennuksessa on 14 päivän tyytyväisyystakuu, joten jos et ole tyytyväinen valmennuksen sisältöön, niin voit perua osallistumisesi 14 päivän aikana valmennuksen alkamisesta ja palautan rahasi. Pyynnön voit tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen mari@kevyempiolo.fi.

KUN NYT LÄHDET MUKAAN, SAAT MYÖS KAKSI BONUSTA: 

  • Jos haluat myös harjoitella syömisen lisäksi, niin saat treeniohjelman valmennuksen ajaksi sähköisesti ohjeineen (pdf).
  • Lisäksi saat vinkkejä unen parantamiseen ja stressinhallintaan. Tavoitteisiin pääsemisen kannalta on tärkeää, että nukut riittävän hyvin ja että stressitasosi on kohtuullinen (mieluiten alhainen). Uni ja stressi ovat ensimmäiset asiat, joihin suosittelen keskittymään jo ennen valmennuksen aloitusta.

Valmentajasi

Olen Mari Toikka – ravitsemuksen, terveystieteiden ja hyvinvoinnin asiantuntija. Olen auttanut useita asiakkaitani voimaan paremmin ja saavuttamaan tavoitteensa. Valmennusmetodini on kokonaisvaltainen ja joustava. Kun halutaan aikaan pysyviä muutoksia, niin tällöin faktojen lisäksi myös käyttäytymisellä ja itsensä tuntemisella on osuutta asiaan.

Kuulun EREPS (European Register of Exercise Professionals) -rekisteriin, jonka tarkoitus on turvata, että liikunta-alan ammattilaisilla on asiakkaiden turvallisuuden ja etujen mukainen tietotaito ja pätevyys toimia työssään.

Mari
Copyright 2017-2018. Kaikki oikeudet pidätetään.