Setup Menus in Admin Panel

Hulavanne – onko se hyvä treeni polttamaan rasvaa keskivartalosta?

Hulavanne nosti viime vuonna suosiotaan ja se on edelleen kysytty väline niin kuntosaleilla kuin nettikaupoissakin. Hulavanne on tällä hetkellä trendikäs väline ja treeni sen avulla voi olla hauska tapa aktivoitua. Mutta onko siitä oikeasti hyötyä ja laihduttaako se? Onko hulavanne tapa pudottaa painoa tai kiinteytä?

Olin itse vielä viime vuoden puolella töissä kuntosalilla ja yllätyin sen suosiosta, sillä kuntosalilla oli yksi hulavanne. Se oli melkein aina varattu ja sitä kyseltiin myös paljon. Niinpä itsekin otin kantaa usein sen käyttöön. Miten on siis asian laita? Aloitetaan positiivisista asioista.

Hulavanne treeni on hauska tapa aktivoitua. Liikunta on yleensä hyväksi on se sitten millaista tahansa. Käytän sanaa yleensä, sillä jos liikuntaakin harrastaa liikaa, niin se voi kääntyä itseään vastaan kun ei palauduta riittävästi.

Jos kotonasi on hulavanne ja se katkaisee esimerkiksi pitkiä istumisjaksoja kotona ja aktivoi sinua pyörittelemään vähän aikaa hulavannetta, niin hyvä! Se nostaa aktiivisuutta ja lisää myöskin energiankulutusta.

Jo pelkästään penkistä ylös nouseminen nostaa energiankulutusta reilut 10%, sillä silloin kehon isot lihakset kuten jalat aktivoituvat. Lisääntynyt kalorinkulutus taas on hyväksi painoa pudotettaessa. Saman asian tosin voi ajaa moni muukin liikuntamuoto, mutta siis aktiivisuus on aina suositeltavaa!

”Kaikenlainen aktiivisuus on suositeltavaa.”

Sitten muutamaan muuhun näkökulmaan. Sanotaan, että hulavanne polttaa rasvaa nimenomaan keskivartalosta. Kyllä, hulavanteen pyörittäminen lisää energiankulutusta ja jos energiankulutus on suurempaa kuin sen saanti, ihminen kiinteytyy.

Hulavanteen pyörittämistä ei kuitenkaan todennäköisesti jakseta tehdä kovin kauaa ja siten se on lyhytaikaista harjoittelua. Täten se ei todennäköisesti kuluta energiaa kovin kauttaa, mutta kuitenkin jonkin verran. Joka tapauksessa hulavanne siis lisää aktiivisuutta, jota moni muukin liikuntamuoto toki tekee!

***

Lue myös: Arkiaktiivisuus on ajateltua tärkeämpää.

***

Vaikka keskivartalo on aktiivinen hulavanteen pyörittelyssä, kuluu energia silti tasaisesti kehossa. Yhtälailla kuin vatsalihastreeni ei kuluta rasvaa pelkästään vyötäröltä vaan kokonaisvaltaisesti kropasta, niin sama on tilanne hulavanteen osalta.

Jos kuitenkin pyörittelet hulavannetta aktiivisesti päivittäin, niin vyötärönympäryksesi voi joitakin senttejä kaventua energiankulutuksen lisääntyessä. Jos tavoite on nimenomaan rasvanpoltto, niin tehokkaampiakin keinoja tosin löytyy.

”Jos tavoitteena on painonpudotus tai kiinteytyminen, niin selkeästi tehokkaampiakin tapoja löytyy.”

Jos tavoitteena on painonpudotus tai kiinteytyminen, on selkeästi tehokkaampiakin tapojaa löytyy. Tehokkaampi tapa on keskittyä ravitsemukseen sekä monipuoliseen liikunnan harrastamiseen. Näillä keinoilla saat paljon paremmin ja tehokkaammin tuloksia aikaan. Hulavanne treeni voi kuitenkin olla osa liikuntaa tai arkiaktiivisuuden lisäämistä, jos sitä tykkäät tehdä.

***

Tilaa maksuton Opas rasvanpolttoon ja kevyempään oloon.

Lue myös: Miksi dieetit epäonnistuvat? ja Laihdutus – 5 tärkeää vinkkiä miten saat aikaan pysyviä muutoksia.

***

Omaan harjoitteluohjelmaan on hyvä valita sellaisia liikuntalajeja, joita jaksaa harrastaa. Painonpudotuksen, laihduttamisen tai kiinteytymisen kannalta on hyvä harrastaa lihaskuntotreeniä pari kertaa viikossa sekä myös aerobista treeniä eli esimerkiksi lenkkeilyä, pyöräilyä tai uintia.

Laji kannattaa valita sen mukaan mistä pitää (siten hulavanne voi hyvin olla osa kokonaisuutta). Lihaskuntotreenin voi tehdä kotona, mutta kuntosalilla mahdollisuuksia on enemmän. Kotitreenillä pääsee kuitenkin alkuun varsinkin, jos apuna on vaikkapa säädettävät käsipainot.

”Hulavanne on hauska tapa aktivoitua esimerkiksi kotona.”

On hyvä pitää mielessä, että mainostajien tarkoitus on myydä tuotteitaan. Tällöin saatetaan viitata jopa yksittäisiin tutkimuksiin, joissa hyötyjä on esitetty. Itse tutkimukset voi olla tehty jopa myyjien toimesta. Siten väitteisiin kannattaa suhtautua varauksella. Joka tapauksessa hulavanne voi auttaa myös kaventamaan vyötäröä, jos sitä tekee riittävästi.

Jos/kun tavoite on enemmänkin hauskan pitäminen ja ajanviete, niin hulavanne on hauska keino aktivoitua esimerkiksi kotona. Sillä on siis ehdottomasti puolensa!

***

Jos olet kiinnostunut pysyvästä painonpudotuksesta, jossa huomioidaan myös ravitsemus ja monipuolinen treeni, niin olen sitä varten tehnyt kustannustehokkaan eKirjan, joka on Kevyempi Olo Pysyvästi -valmennus. Se on tehty useiden live-valmennuskokemusten ja oppien pohjalta ja sen avulla voit päästä hyvin alkuun muutoksessasi. Kyseessä on 8 viikon valmennus, joka keskittyy nimeomaan pysyvien muutosten tekemiseen ilman vippaskonsteja. Käy kurkkaamassa, jos olet siitä kiinnostunut.

***

Tutustu myös 8 viikon pituiseen verkkovalmennukseen: Kevyempi Olo Pysyvästi -verkkovalmennus

***

Hyviä treenejä ja hauskoja hulavanne-hetkiä!

Mari T.
Author: Mari T.

19/06/2021
Copyright 2017-2021 Kevyempi Olo. Kaikki oikeudet pidätetään.